Ella Alanko päiväkotikiertueen suojelijaksi
Länsirannikon alue aloittaa yhdessä Turun Kaupungin ja paikallisten seurojen kanssa päiväkotikiertueen keväällä 2012. Pilottihankkeesta on muodostunut äärettömän suosittu ja hanke on kokenut jo paljon uusia ulottuvuuksia siitä hetkestä kun hanke käynnistettiin.
Päiväkotikiertuetta on valmisteltu syksy 2011 ja toteutus tulee tapahtumaan keväällä 2012 kahdessa erässä. 1.erässä kierretään päiväkoteja tammi-helmikuun aikana ja 2.erä käynnistyy maaliskuussa. Päiväkotikiertue huipentuu Turun kaikkien päiväkotien teemaviikkoon toukokuussa, joka kokee todellisen huipentuman eskariturnauksen myötä.
Kiertueen myötä on tarkoitus tavoittaa uusi kohderyhmä ja antaa seuroille pyramidin pohjaan lisää harrastajia. Kiertueen päätteeksi muodostettujen ryhmien uuden ohjaajat koulutetaan ja ”jälkihoitona” pidetään huolta joukkueiden toiminnan jatkosta.
Päiväkotikiertueen myötä pyritään rakentamaan Länsirannikon kortteliliigan alaisuuteen uuden ikäluokan sarja, jolla pystymme tarjoamaan kiertueella mukana oleville lapsille ikimuistoisia ja onnistumisen elämyksiä täynnä olevan sarjan.
Päiväkotikiertueen laatua kuvastaa vielä lisää, että kiertueen suojelijaksi on lupautunut tuore MM-hopeamitalista Ella Alanko.
Lisää kiertueesta tammikuussa 2012.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kilpailutoiminta
Alue-uutiset
Etelä-Suomi
-
10.01.
Miesten II-divisioonassa ottelutuloksia muutettu edustuskelvottoman pelaajan käytöstä johtuen
-
15.12.
D- ja E-poikien jatkosarjojen otteluohjelmat julkaistu
-
12.12.
D- ja E-poikien jatkosarjojen lohkojaot julkaistu
-
08.12.
D- ja E-tyttöjen jatkosarjojen lohkojaot ja otteluohjelmat ilmestyneet
-
03.11.
A-C junnujen jatko-ohjelmat ja lohkojaot
Kaakkois-Suomi
Länsirannikko
Pohjanmaa
Pohjois-Suomi
Savo-Karjala
-
20.02.
Naisten 2. divisioonan jatkokarsinta 25.2. Kuopiossa
-
17.02.
Naisten 2. divisioona ratkaisuvaiheessa
-
03.02.
Suomi-Ruotsi -maaottelut: Junioriseurojen Forum 4.2. klo 10:00-14:00
-
23.01.
LeBa pikkufinaalin voittoon Cupissa, SB Welhojen naisille jatkoaikatappio
-
19.01.
Paikallisväriä miesten maajoukkueessa 4.2. Joensuu Areenassa
Sisä-Suomi
-
16.02.
Menovinkkejä
-
10.02.
Viikonloppuna tapahtuu
-
03.02.
Viikonlopun menovinkit
-
01.02.
Paikallisen seuratoiminnan kehittämiseen miljoonan lisäpotti
-
27.01.
Jukka Innaselta kirja - rakastavaa kuria
