Toimitsijaohjeet
Kilpailusäännöt 34§ Toimitsijat
- Vastuujoukkueen on nimettävä kuhunkin otteluun pätevät, 15 vuotta täyttäneet toimitsijat, joista vähintään yksi on käynyt liiton toimitsijakoulutuksen. Liiton toimitsijakoulutuksen käyneelle liitto myöntää toimitsijakortin. Erotuomarien on tarkistettava toimitsijakortit ennen ottelun alkua.
- Peli- tai kilpailukiellossa oleva henkilö ei saa toimia toimitsijana.
- Yksittäisissä otteluissa toimitsijoita on oltava vähintään kolme ja enintään viisi ja turnausotteluissa vähintään kaksi ja enintään viisi. Kaikki toimitsijat on merkittävä ottelupöytäkirjaan.
- Pöytäkirjaan merkitsemätön henkilö ei saa olla toimitsija-alueella ottelun aikana.
- Liitto nimeää otteluun toimitsijaesimiehen miestensalibandyliigan, naisten salibandyliigan, ja nuorten SM-sarjan (pojat) play off- ja SM-karsintaotteluihin sekä Suomen Cupiin silloin, kun jäljellä on enintään 8 joukkuetta.
- Kun toimitsija on liiton nimeämä, on kotijoukkueen suoritettava tälle kilpailusääntöjen mukainen toimitsijapalkkio sekä korvaus matkakuluista erotuomareiden matkustussäännön mukaan.
Kilpailusäännöt 35§ Pelaajaluettelo
- Joukkueen on annettava toimitsijoille pelaajaluettelo viimeistään 30 minuuttia ennen ottelun alkamisaikaa. Pelaajaluetteloon on merkittävä:
- joukkueen koko nimi ja siitä käytetty lyhenne
- toimihenkilöt ja näiden tehtävät
- allekkain numerojärjestyksessä kunkin pelaajan suku- ja etunimi
- kuka pelaajista on kapteeni ja ketkä maalivahteja
- farmipelaajat
- Y-pelaajat
Kilpailusäännöt 36§ Ottelupöytäkirja
- Virallisissa otteluissa on täytettävä ottelupöytäkirja liiton lomakkeelle neljänä kappaleena. Pöytäkirja on täytettävä tiedossa olevilta osiltaan myös luovutetuista otteluista.
- Kumpikin joukkue saa yhden kappaleen ja loput kaksi vastuujoukkueen on lähetettävä liiton lohkovastaavalle ensimmäisenä ottelun jälkeisenä arkipäivänä.
- Toimitsijoiden on merkittävä ottelupöytäkirjaan:
- 1) ottelu, sarjataso, lohko ja pelipaikka sekä alkamis- ja päättymisaika
- 2) joukkueiden kenttäpelaajat, maalivahdit, kapteenit, farmipelaajat, Y-pelaajat ja toimihenkilöt
- 3) toimitsijat ja erotuomarit sekä ilmoitus erotuomarin puuttumisesta
- 4) maalit, maalintekijät ja syöttäjät
- 5) erikoistilannemaalit omilla koodeillaan
- 6) rangaistukset ja niiden syyt
- 7) rangaistuslaukaukset
- 8) aikalisät
- 9) kootut pelaajakohtaiset tilastot pöytäkirjan liitolle lähtevään kappaleeseen
- 10) erätulokset, ottelun lopputulos ja voittaja
- 11) tehdyt vastalauseet
- 12) yleisömäärä
- 13) lisenssikortin tai henkilöllisyyden tarkastuspyyntö ja tarkastuksen tulos
- Pelaajan tai joukkueen toimihenkilön, joka on merkitty pöytäkirjaan, katsotaan osallistuneen otteluun. Pöytäkirjaan merkitsemätön pelaaja ei saa pelata, eikä pöytäkirjaan merkitsemätön joukkueen toimihenkilö saa osallistua otteluun. Joukkueen vaihtoaitiossa saa olla ainoastaan pöytäkirjaan merkittyjä henkilöitä.
- Mikäli toinen tai molemmat erotuomarit puuttuvat, on toimitsijoiden merkittävä pöytäkirjaan lisätietoja osaan huomautus erotuomarin puuttumisesta sekä puuttuvan erotuomarin nimi. Ottelun erotuomarin on valvottava, että toimitsijat ovat tehneet merkinnän erotuomarin puuttumisesta ja tarvittaessa huomautettava asiasta toimitsijoille sekä huolehdittava siitä, että kyseinen merkintä tulee pöytäkirjaan tehtyä. Tämän velvollisuuden laiminlyönnistä voidaan erotuomarille määrätä rangaistus.
- Ennen ottelua joukkueen täysi-ikäisen toimihenkilön tai kapteenin on tarkastettava, että pelaajat ja toimihenkilöt on merkitty oikein ja hyväksyttävä pöytäkirjan pelaajaluettelo allekirjoituksellaan. Ottelun jälkeen joukkueen täysi-ikäisen toimihenkilön tai kapteenin on tarkastettava pöytäkirja ja vahvistettava se allekirjoituksellaan. Mikäli otteluun on määrätty otteluvalvoja, on pöytäkirjan huomautus –sarakkeeseen merkittävä otteluvalvojan nimi ja tämän allekirjoitus. Erotuomarit tarkastavat ja vahvistavat allekirjoituksillaan pöytäkirjan viimeisinä.
- Liitto antaa erikseen tarkemmat toimitsijaohjeet.
Ennen ottelua:
- Toimitsijoiden tulee olla riittävän ajoissa paikalla ennen ottelua.
- Toimitsijoilla tulee olla käytössään kuulakärkikyniä, viivain ja pysäytettäviä sekuntikelloja.
- Ottelupöytäkirjaan on täytettävä:
- JOUKKUE A Kotijoukkueen nimi, otteluohjelmassa ensiksi mainittu nimi
- JOUKKUE B Vierasjoukkueen nimi, otteluohjelmassa toiseksi mainittu nimi
- Joukkueiden nimien alle kirjoitetaan joukkueiden pelaajien nimet nousevassa numerojärjestyksessä aloittaen pienimmästä numerosta. Sukunimi kirjoitetaan ennen etunimeä.
- Kapteeni
- Pelaajan nimen kohdalle C/MV/Y/F –sarakkeeseen merkintä C. Mikäli kapteeni vaihdetaan kesken ottelun, uuden kapteenin nimen jälkeen on lisättävä merkintä C sekä vaihdon kellonaika.
- Varakapteenia ei merkitä mitenkään.
- Maalivahti
- Maalivahdin nimen kohdalle C/MV/Y/F –sarakkeeseen merkintä MV
- Mikäli kenttäpelaaja vaihdetaan maalivahdiksi kesken ottelun, on uuden maalivahdin nimen jälkeen lisättävä merkintä MV sekä vaihdon kellonaika.
- Ottelupöytäkirjaan merkitty maalivahti ei voi toimia kenttäpelaajana samassa ottelussa.
- Yli-ikäinen
- B-E -junioreissa pelaajan nimen kohdalle C/MV/Y/F –sar. merkintä
- B-E -junioreissa pelaajan nimen kohdalle C/MV/Y/F –sar. merkintä
- Farmisopimuspelaaja
- Pelaajan nimen kohdalle C/MV/Y/F –sarakkeeseen merkintä F
- Pelaajan nimen kohdalle C/MV/Y/F –sarakkeeseen merkintä F
- Joukkueen muu toimihenkilö
- Enintään 5 joukkueen toimihenkilöä tehtävineen on merkittävä pöytäkirjaan. Sama henkilö voi olla sekä pelaaja että toimihenkilö.
- Enintään 5 joukkueen toimihenkilöä tehtävineen on merkittävä pöytäkirjaan. Sama henkilö voi olla sekä pelaaja että toimihenkilö.
- Sarja
- Sarjataso ja lohko
- Sarjataso ja lohko
- Päiväys
- Ottelun pvm
- Ottelun pvm
- Ottelunumero
- Löytyy otteluohjelmasta tai erotuomareiden asettelulistalta
- Löytyy otteluohjelmasta tai erotuomareiden asettelulistalta
- Paikka
- Pelihallin nimi ja pelipaikkakunta
- Toimitsijat
- Toimitsijoiden nimet
- Toimitsijoiden nimet
- Erotuomarit
- Erotuomareiden nimet
- Erotuomareiden nimet
- Ennen ottelua joukkueen toimihenkilön tai kapteenin on tarkastettava, että pelaajat on merkitty oikein ja hyväksyttävä pöytäkirjan pelaajaluettelo allekirjoituksellaan.
- Kun joukkueen kapteeni tai toimihenkilö on hyväksynyt pöytäkirjan pelaajaluettelon JA ottelun alkuvihellys on suoritettu, joukkueiden tyhjäksi jääneet rivit suljetaan Z-merkinnällä eikä pelaajaluetteloon voi tehdä enää merkintöjä ilman ottelun erotuomareiden lupaa.
Ottelun aikana:
- Ottelu alkoi
- Merkitään todellinen kellonaika, jolloin ottelu alkoi
- Merkitään todellinen kellonaika, jolloin ottelu alkoi
- A:n maalimerkinnät
- Kotijoukkueen maalit aikajärjestyksessä
- Kotijoukkueen maalit aikajärjestyksessä
- B:n maalimerkinnät
- Vierasjoukkueen maalit aikajärjestyksessä
- Vierasjoukkueen maalit aikajärjestyksessä
- Maali
- 1. maali 1
- 2. maali 2
- 3. maali 3
- Tarkista erikoismaalien koodimerkinnät ottelupöytäkirjasta.
- Aika
- Se pelikellon aika (=kokonaispeliaika), jolloin maali syntyi.
- Se pelikellon aika (=kokonaispeliaika), jolloin maali syntyi.
- Tekijä
- Sen maalintekijän pelinumero, jonka erotuomari on ilmoittanut
- Sen maalintekijän pelinumero, jonka erotuomari on ilmoittanut
- Syöttäjä
- Sen maalinsyöttäjän pelinumero, jonka erotuomari on ilmoittanut
- Sen maalinsyöttäjän pelinumero, jonka erotuomari on ilmoittanut
- A:n rangaistukset
- Kotijoukkueen saamat rangaistukset aikajärjestyksessä
- Kotijoukkueen saamat rangaistukset aikajärjestyksessä
- B:n rangaistukset
- Vierasjoukkueen saamat rangaistukset aikajärjestyksessä
- Vierasjoukkueen saamat rangaistukset aikajärjestyksessä
- N:o
- Erotuomarin ilmoittama pelaajanumero
- Erotuomarin ilmoittama pelaajanumero
- Min.
- Erotuomarin ilmoittaman minuuttimäärä
- Erotuomarin ilmoittaman minuuttimäärä
- Syy
- Erotuomarin ilmoittaman rangaistuksen syynumero, joka löytyy ottelupöytäkirjan viimeisen sivun takapuolelta
- Erotuomarin ilmoittaman rangaistuksen syynumero, joka löytyy ottelupöytäkirjan viimeisen sivun takapuolelta
- R.annettu
- Se pelikellon aika (=kokonaisaika), jolloin rangaistus annettiin.
- HUOM! Tämä aika ei ole aina sama aika, jolloin rangaistus lähti käyntiin.
- R.päättyi
- Se pelikellon aika (=kokonaisaika), jolloin rangaistus päättyi.
- Se pelikellon aika (=kokonaisaika), jolloin rangaistus päättyi.
- Aikalisä
- Merkitään se pelikellon aika (=kokonaisaika), jolloin kyseinen joukkue otti aikalisän.
Ottelun jälkeen:
- Ottelu päättyi
- Merkitään todellinen kellonaika, jolloin ottelu päättyi.
- Merkitään todellinen kellonaika, jolloin ottelu päättyi.
- Yleisömäärä
- Merkitään yleisömäärä. Jos on vapaa pääsy, merkitään VP.
- Merkitään yleisömäärä. Jos on vapaa pääsy, merkitään VP.
- Maalit
- 1. erä Merkitään 1. erän tulos
- 2. erä Merkitään 2. erän tulos
- 3. erä Merkitään 3. erän tulos
- jatkoaika Merkitään jatkoajalla syntyneet maalit
- RL RL-kilpailun voittaneelle merkitään 1 ja vastustajalle 0
- Yht. Lasketaan yllä olevat maalit yhteen, joista muodostuuottelun lopputulos
- Voittaja
- Merkitään voittaneen joukkueen nimi. Mikäli tasapeli, merkitään TASAPELI
- Merkitään voittaneen joukkueen nimi. Mikäli tasapeli, merkitään TASAPELI
- OTTELUN TULOS JA VOITTAJA ON EHDOTTOMASTI KIRJOITETTAVA OIKEIN.
- Rang.yhteensä
- Joukkueen rangaistusten lukumäärä yhteensä
- Joukkueen rangaistusten lukumäärä yhteensä
- Rang.min.yhteensä
- Joukkueen rangaistusten minuuttimäärä yhteensä
- Joukkueen rangaistusten minuuttimäärä yhteensä
- Huom. Tarkoitettu erotuomareiden ja otteluvalvojan merkintöjä varten.
- M
- Pelaajan tekemien maalien lukumäärä. Ei RL-kilpailussa.
- Pelaajan tekemien maalien lukumäärä. Ei RL-kilpailussa.
- S
- Pelaajan syöttämien maalien lukumäärä
- Pelaajan syöttämien maalien lukumäärä
- Turnausmuotoisissa otteluissa nämä pelaajakohtaiset tilastot (M, S) voidaan merkitä allekirjoitusten jälkeen vain SSBL:lle lähetettäviin kappaleisiin.
- JOUKKUE A
- Kotijoukkueen kapteenin tai toimihenkilön allekirjoitus
- Kotijoukkueen kapteenin tai toimihenkilön allekirjoitus
- JOUKKUE B
- Vierasjoukkueen kapteenin tai toimihenkilön allekirjoitus
- Vierasjoukkueen kapteenin tai toimihenkilön allekirjoitus
- PROTESTI
- Protestin tekijän nimi ja joukkue
- (Huom. –sarakkeeseen merkintä protestista, myös syy merkittävä, erotuomarien allekirjoituksilla ja nimenselvennyksillä)
- ET-RAPORTTI
- Erotuomarin nimi tai raportin kohde
- (Huom. –sarakkeeseen merkintä raportista, myös syy merkittävä, erotuomarien allekirjoituksilla ja nimenselvennyksillä
- EROTUOMARI
- Erotuomarit allekirjoittavat pöytäkirjan viimeisinä
Peliaika ja kellon käyttö
Peliaika:
- Turnausmuotoiset ottelut
- 3 * 15 min, joista kolmannen erän kolme viimeistä min tehokasta peliaikaa
- Erätauko ~ 2 min
- ( Huomioi kilpailusäännöt 40 § ja Pelimaailmasäännöt)
- Yksittäiset ottelut
- 3 * 20 min tehokasta peliaikaa, joista kolme viimeistä min tehokasta peliaikaa
- Jatkoaika 5 min, jos varsinaisen peliajan jälkeen tasan
- Erätauko 10 min
Kellon pysäytetään:
- Turnausmuotoiset ottelut
- Maali
- Rangaistus
- Erän ja pelin loppuminen
- Erotuomarin näyttö (pii, pii ,pii)
- Rangaistuslaukaus (kello ei käy)
- Yksittäiset ottelut
- Jokaisesta erotuomarin vihellyksestä
Kello käynnistetään:
- Vasta sitten, kun pallo lähtee liikkeelle
Kilpailutoiminta
- Sarjat ja tilastot
- Säännöt ja ohjeet
- Pelisäännöt
- Kilpailusäännöt
- Vapaiden sarjapaikkojen täyttöjärjestys
- Tulkinnat
- PeliMaailman säännöt/D-juniorit ja E-pojat
- KisaMaailman säännöt/F-juniorit ja E-tytöt
- Salibandy News
- Toimitsijaohjeet
- Vastuujoukkueohjeet
- Reaaliaikaisen tulospalvelun ohjeet
- Hyväksytyt varusteet (SSBL)
- Hyväksytyt varusteet (IFF)
- Etelä-Suomi
- Kaakkois-Suomi
- Länsirannikko
- Savo-Karjala
- Sisä-Suomi
- Pohjanmaa
- Pohjois-Suomi
- Tietoa alueista
- KisaMaailma/F-juniorit ja E-tytöt
- PeliMaailma/D-juniorit ja E-pojat
- Soveltava salibandy
- Tärkeät päivämäärät
- Tietoa sarjoista
- Erotuomaritoiminta
Alue-uutiset
Etelä-Suomi
-
10.01.
Miesten II-divisioonassa ottelutuloksia muutettu edustuskelvottoman pelaajan käytöstä johtuen
-
15.12.
D- ja E-poikien jatkosarjojen otteluohjelmat julkaistu
-
12.12.
D- ja E-poikien jatkosarjojen lohkojaot julkaistu
-
08.12.
D- ja E-tyttöjen jatkosarjojen lohkojaot ja otteluohjelmat ilmestyneet
-
03.11.
A-C junnujen jatko-ohjelmat ja lohkojaot
Kaakkois-Suomi
Länsirannikko
Pohjanmaa
Pohjois-Suomi
Savo-Karjala
-
20.02.
Naisten 2. divisioonan jatkokarsinta 25.2. Kuopiossa
-
17.02.
Naisten 2. divisioona ratkaisuvaiheessa
-
03.02.
Suomi-Ruotsi -maaottelut: Junioriseurojen Forum 4.2. klo 10:00-14:00
-
23.01.
LeBa pikkufinaalin voittoon Cupissa, SB Welhojen naisille jatkoaikatappio
-
19.01.
Paikallisväriä miesten maajoukkueessa 4.2. Joensuu Areenassa
Sisä-Suomi
-
16.02.
Menovinkkejä
-
10.02.
Viikonloppuna tapahtuu
-
03.02.
Viikonlopun menovinkit
-
01.02.
Paikallisen seuratoiminnan kehittämiseen miljoonan lisäpotti
-
27.01.
Jukka Innaselta kirja - rakastavaa kuria
