Sunnuntaina päättyneen Pohjola Cupin parhaaksi pelaajaksi yli 90 pelaajan joukosta valittiin Lassi Kotovaara. Seuraavassa lyhyesti hänen ajatuksiaan turnauksesta ja salibandysta.
Minkälainen kokemus Pohjola Cup sinulle oli otteluiden puolesta?
- Se oli rankempi kuin kuvittelin. Yllätyksenä tuli myös kuinka vähän tasaväkisiä pelejä oli. Todella moni otteluista repsahti suuntaan tai toiseen. Eikä yleensä ole kaksi erää salibandya ottanut noin koville, mutta se kertoo siitä millä intensiteetillä ja asenteella jokainen joukkue ja pelaaja pelasi.
Missä asioissa onnistuit hyvin?
- Pelillisissä asioissa olin todella tyytyväinen omaan puolustus- ja kaksinkamppailupelaamiseen ja hyökkäyspäässäkin onnistuin mielestäni ihan hyvin. Nukuin myös hyvin joka yö koko tapahtuman ajan, joka myös varmasti vaikutti positiivisesti omaan tekemiseen.
Pelit sujuivat osaltasi loistavasti, oliko sinulla minkäänlaisia vaikeuksia pelata uusien kavereiden kanssa. Joukkueethan muodostettiin paikanpäällä?
- Ei oikeastaan. Ketjukaverien kanssa löytyi yhteinen sävel melko nopeasti, varsinkin hyökkäyspäässä yhteispeli toimi loistavasti Kooveen Mikko Immosen kanssa. Puolustuspäässä taas oli silloin tällöin merkki hieman hukassa vähän jokaiselta, mutta se selittyy varmasti enimmäkseen täysin uuden pelitavan takia.
Pohjola Cupissa pelaajat antavat henkilökohtaisia näyttöjä maajoukkuevalmennukselle. Miten se vaikuttaa tekemiseen joukkueena?
- Ei sillä mielestäni ole muuta vaikutusta kuin se, että välillä saattaa joukkuepeli unohtua ja peli menee kuskaamiseksi ja sitä kautta turhauttaa niin koutseja kuin kaikkia pelaajiakin joukkueessa.
Minkälaisena motivoijana Pohjola Cup sinulle toimi?
- Totta kai motivaatio on huipussaan, kun kilpaillaan maajoukkuepaikoista, eihän siitä ole kahta sanaa.
Mitä "eväitä" sait Pohjola Cupista, joita voit hyödyntää pelaajana jatkossa?
- Tärkeimmät yksittäiset asiat oli se miten huomasin kuinka tärkeää on kommunikoida ketjukavereiden kanssa niin kentällä kuin sen ulkopuolella, varsinkin sillä pelitavalla millä pelasimme. Ja se, että tajuan nyt entistä paremmin ravinnon ja levon merkityksen noin raskaassa tapahtumassa.
Kuvaile leirin toimintaa otteluiden ulkopuolella? Mitä muuta se piti sisällään kuin pelejä?
- Monipuoliset ja hyvät ruoat ja paljon vapaa-aikaa, jonka jokainen käytti tavallaan. Jotkut pelasivat korttia, jotkut taas X-boksia. Itse käytin tällä kertaa kaiken vapaa-ajan lepäämiseen ja nukkumiseen.
Miten luonnehtisit itseäsi pelaajana (vahvuudet/heikkoudet)?
- Vahvuuksia on pelikäsitys, reagointi kenttätapahtumiin ja ihan hyvät kädetkin löytyy. Heikkouksia on puolustuspelaaminen, vaikkakin se on kehittynyt huomattavasti lähivuosina. Maalinteko ja syöttökovuuskin vaativat hiomista. Lisäksi olen välillä liian epäitsekäs ja kasetti kuumenee vielä silloin tällöin turhan helposti.
Minkälaisia tavoitteita sinulla on pelaajana lähitulevaisuudessa?
- Murtautua Happeen liigajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon ja toinen iso tavoite on olla mukana Norjassa puolustumassa maailmanmestaruutta seuraavissa nuorten MM-kisoissa. Lisäksi kehittyä koko ajan paremmaksi ja paremmaksi salibandyn pelaajaksi.
Pohjola Cupin all stars
Maalivahti: Joonas Kaltiainen.
Puolustajat: Ilkka Koski ja Tino Salminen.
Hyökkääjät: Mikko Immonen, Henri Alho, Johannes Jokinen.
Turnauksen paras pelaaja (MVP): Lassi Kotovaara.
Pohjola Cupin tulokset ja tilastot.
Kuva: Matias Ramstedt.
Alue-uutiset
Etelä-Suomi
Kaakkois-Suomi
Länsirannikko
Pohjanmaa
Pohjois-Suomi
Savo-Karjala
Sisä-Suomi
Tapahtumat
Seuratapahtumat
| 21.03. | Exel Kesäsarja 2012 |
| 26.05. | Helsinki Junior Challenge 26.-27.5.2012 |
| 01.06. | Finnish Open |
| 04.06. | Laatuleirit viikko 23 |
| 04.06. | Salibandyleirit Myyrmäessä 4.-8.6. sekä 11.-15.6.2012 |



