Kilpailutoiminta


Naisten 1.divisioonan lohkojaot kaudelle 2012-13

16.05.2012

Naisten 1.divisioonan lohkojaot kaudelle 2012-13 on julkaistu ja ne löytyvät täältä

Lue lisää

Kauden 2012-13 sarjatoimintaan ilmoittautuminen

30.04.2012

Kauden 2012-13 sarjatoimintaan ilmoittautuminen on käynnistynyt maanantaina 30.4. Kukin seura ilmoittaa joukkueensa sille alueelle, jonne se sijoittuu liiton aluejaottelussa (poikkeuksena valtakunnalliset sarjat).

Lue lisää

Pro Stars on kingi - siitä emme tingi

28.04.2012

Pro Stars Tampereelta juhlii parhaillaan M35-sarjan mestaruutta. Viime vuonna saavutettu sarjan herruus sai jatkoa Ylöjärven liikuntakeskuksen loistavissa puitteissa järjestetyssä loppuhuipentumassa.

Neljä Suomen parasta tämän ikäluokan joukkuetta oli pudottanut pari viikkoa sitten pääkaupunkiseudun senioreiden (jos vielä M35-sarjalaisista näin voi sanoa) mahtiseurat tylysti jatkosta ja mitaleista pelattiin varmaan ensimmäisen kerran maailman historian aikana ilman ensimmäistäkään stadilaista.

Lue lisää

Kauden 2012-2013 Kilpailusäännöt julkaistu

26.04.2012

Suomen Salibandyliiton Kilpailusäännöt kaudelle 2012-2013 on julkaistu. Kilpailusäännöt on ladattavissa pdf-muodossa osoitteessa kilpailutoiminta > säännöt ja ohjeet > Kilpailusäännöt

Lue lisää

C1-poikien SM-runkosarjaan yksittäiset ottelut

25.04.2012

C1-poikien SM-runkosarja ja pudotuspelit pelataan kaudella 2012-13 yksittäisinä otteluina.

C1-pojat aloittavat kauden 2012-13 alueellisissa alkusarjoissa, joiden jälkeen pelataan 32 joukkueen valtakunnallinen SM-karsinta 3.-4.11. Alkusarjat ja SM-karsinta pelataan turnausmuotoisina sarjoina 3x15 minuutin peliajalla.

Lue lisää

LFT C1-poikien Suomen mestariksi

23.04.2012

Lopen Floorball Team otti C1-poikien Suomen mestaruuden voittamalla finaalisarjassa Classicin voitoin 2-0 (8-5, 11-5).

Loppuottelusarjan ensimmäisesä ottelussa Tampereella LFT oli toisessa erässä ajassa 29.35 3-0 tappiolla, kun samassa ajassa otettu aikalisä käänsi ottelun ja koko finaalisarjan suunnan. LFT nousi 3-3 tilanteeseen, jonka jälkeen Classic käväisi vielä 4-3 johdossa. LFT paukutti kuitenkin seuraavat kolme maalia reiluun kolmeen minuuttiin ja tästä Classic ei enää toipunut vaan voitto lähti vierailijoiden matkaan lukemin 5-8.

Lue lisää

C-tyttöjen mestaruus katkolla KooVeelle

20.04.2012

C-tyttöjen SM-sarja on edennyt finaalivaiheeseen, ja mestaruus on tänään ensimmäistä kertaa katkolla Tampereella Spiral-hallissa klo 18:30 . KooVee voitti ensimmäisessä finaaliottelussa SB Pro:n Kaupin sisarusten johdolla 7-4.

Lue lisää

B-poikien sarjaan valtakunnallinen SM-karsinta

20.04.2012

B-poikien sarjaan tulee ensi kaudelle isoja muutoksia. Uutena asiana sarjaan tulee valtakunnallinen SM-karsinta, joka pelataan ennen varsinaisen sarjakauden alkua elo-syyskuun vaihteessa. Joukkueilla on valittavanaan kolme vaihtoehtoa, mihin sarjaan joukkue haluaa osallistua. Vaihtoehdot ovat: SM-karsinta, alueellinen kilpasarja tai alueellinen haastajasarja.

Lue lisää

Ensi kaudella poikien nuorten SM-sarjaa ei pelata parketilla

18.04.2012
Salibandyliiton kilpailuvaliokunta on päättänyt että kaudesta 2012-13 alkaen PASM-sarjassa kaikki pelit pelataan matto-/massa-alustalla naisten liigan tavoin.

Uudistus koskee runkosarjaa, play off -otteluita ja erikseen määrättäviä PASM-karsintaotteluita.
 
Matto-/massa-alustan on oltava sopiva salibandyn tarpeisiin (mm. kitkaominaisuudet, pintajousto yms.). Sarjajärjestäjä hyväksyy pelipaikat.  
Lue lisää

Happee vei ensimmäisen nuorten finaalin

12.04.2012

Jyväskylän Happee voitti TPS:n kotikentällä pelatun ensimmäisen nuorten SM-loppuottelun luvuin 8-5. Happeen Peter Kotilainen oli ottelun tehokkain luvuin 1+3.

Viidettä peräkkäistä A-poikien Suomen mestaruutta jahtaava Happee otti kotiedun paras viidestä -järjestelmällä pelattavassa sarjassa. TPS:n liigakomeetta Miko Kailialan 1-1-tasoituksen jälkeen Happee lähti hurjalle karkumatkalle ja kasvatti luvuiksi 1-8 kahden erän jälkeen. Kolmas erä meni TPS:lle 4-0, mutta jyväskyläläisten etumatka piti.  

Lue lisää

Nuorten Suomen mestaruus katkolla Kooveen tytöille

12.04.2012

Nuorten Suomen mestaruus on katkolla Kooveen tytöille perjantaina pelattavassa A-tyttöjen toisessa loppuottelussa Porvoossa.

Lue lisää

Myös C2-pojat finaalivaiheessa

12.04.2012

Poikien nuorempi C-poikien ikäluokka eli vuonna 1997-syntyneet on edennyt finaalivaiheeseen. Runsasmaalissa välierissä kumpikin ottelupari venyi kolmanteen otteluun.

Ratkaisevissa kohtaamisissa Erä oli Rangersia parempi 14-4 ja PSS peittosi vieraskentällä Classicin niukasti 10-9.

Lue lisää

B-poikien finaaleissa Indians ja Classic Karelia

11.04.2012

B-poikien välierät pelattiin pisimmän kaavan kautta, kun molemmissa ottelupareissa edettiin kolmansiin peleihin. Runkosarjan lohkovoittajat OLS ja Erä joutuivat taipumaan haastajilleen, joten finaalisarjassa kohtaavat Indians Espoosta ja Classic Karelia Tampereelta.

Lue lisää

C1-poikien finaaleissa Classic ja LFT

11.04.2012

C1-poikien finaaleissa kohtaavat tällä kaudella Classic Tampereelta ja Lopen Floorball Team. Finaalisarja alkaa Tampereella Kaukajärven Spiral-halleilla sunnuntaina 15.4. kello 18. Toinen finaali pelataan Riihimäen urheilutalolla lauantaina 21.4. kello 18 ja tarvittaessa kolmas finaali Tampereella sunnuntaina 22.4. kello 18.30.

Pronssiottelussa maanantaina 16.4. Mosahallilla Helsingissä kohtaavat Erä ja Oilers NG.

Lue lisää

Nuorten SM-sarjan finaalissa kohtaavat TPS ja Happee

10.04.2012

TPS ja Happee kohtaavat poikien nuorten SM-sarjan finaaleissa. TPS kukisti Kooveen ja Happee kukisti Classicin välierissä suoraan kolmessa ottelussa. Näin ollen tamperelaiset ratkovat keskenään pronssin kohtalon.

Finaalisarja avataan torstaina 12.4 kun TPS isännöi hirvilaumaa Caribialla. Lauantaina siirrytään Monnarille ja keskiviikkona pelataan taas Caribialla.

Pronssiottelu pelataan Tampere Areenalla 13.4 klo 19:00.

Finaalit (kolme voittoa)

12.4.2012 klo 18:30 TPS - Happee (Caribia, Turku)

Lue lisää

Happee jälleen nuorten SM-sarjan finaaliin

05.04.2012

Happee voitti eilen Classicin kolmannen kerran ja varmisti näin paikkansa finaalisarjaan viidennen kerran peräkkäin. Neljästä aikaisemmasta kerrasta sillä on ainostaan kultaisia muistoja. Happee on ylipäänsä ainoa joukkue, joka on pystynyt mestaruuttaan puolustamaan, ja siinä se on onnistunut vakuuttavasti.

Eiliset voittolukemat oli 11-8 ja voiton arkkitehtina toimivat tehokkaasti Peter Kotilainen (5+3) ja Lassi Kotovaara (3+1).

Lue lisää

Tyttöjen SM-sarjan mitaliottelut

03.04.2012

Tyttöjen SM-sarjan välierät ovat pelattu ja runkosarjan 1. ja 2.sijoittuneet joukkueet OLS ja SB Pro kohtaavat 7.4. pronssiottelussa, joka pelataan Oulun Urheilutalolla.

Puolivälierien kautta aina finaaliin saakka selvisivät runkosarjan 5. ja 6.sijoittuneet joukkueet KooVee ja PSS.

 

Mitaliotteluiden aikataulut ovat vahvistuneet ja ne löytyvät täältä

Lue lisää

B-poikien välierät pääsiäisenä

03.04.2012

B-poikien puolivälierissä ennakkosuosikit pitivät pintansa ja välieriin matkaavat OLS, Erä, Indians ja Classic Karelia. SM-sarjan välierät pelataan pääsiäisen aikana. Otteluparit ovat

OLS - Classic Karelia
Erä - Indians

Ensimmäiset ottelut pitkäperjantaina. Finaalipeleihin pääsee kahdella voitolla.

Play off -ohjelmat
 

Lue lisää

C1-poikien välierät alkavat 4.4.

03.04.2012

C1-poikien puolivälierät on pelattu seuraavin tuloksin:

Classic - Happee Moose 2-1 (13-9, 6-7, 10-9)
Erä - Tiikerit 2-0 (8-6, 14-3)
LFT - Rangers Viikingit 2-0 (5-4 ja., 9-4)
Oilers NG - PakVi 2-1 (7-8, 14-7, 10-4)

Välierät käynnistyvät keskiviikkona 4.4. kello 18:30 Mosahallissa Erän kohdatessa LFT:n Lopelta. Välierien toinen ottelupari Classic - Oilers aloittaa sarjansa torstaina 5.4. kello 18:30 Tampereen Tenniskeskuksessa.

Lue lisää

Ilmoittautumisaikataulut ja sarjamaksut kaudelle 2012-13

30.03.2012

Kauden 2012-13 ilmoittautumisaikataulut sekä sarjamaksut on vahvistettu. Tarkemmat ilmoittautumisohjeet löytyvät huhtikuun lopulla ilmestyvästä SalibandyNewsistä.

Aikuisten sarjat (pdf)

Junioreiden sarjat (pdf)

Lue lisää
Julkaise syötteitä