SB Vantaan perhesählyssä tungosta

30.09.2011
Keskiviikon alkuiltana Rajatorpan kalliosuojan salibandykenttä Vantaalla on täyttynyt innokkaista lapsista ja vanhemmista. Alkamassa on SB Vantaan järjestämä Perhesählytunti. Kentällä pyörii liki 30 vanhempaa ja lasta. Lapset ovat iältään 3-5-vuotiaita. Lasten kanssa sählyyn tutustumassa on niin äitejä kuin isiä.
Pelaaminen on parasta
Perhesählytunnilla leikitään ja peuhataan yhdessä vanhempien kanssa, mutta myös opetellaan jo mailan ja pallon kanssa toimimista. Tunnin lopuksi tietenkin pelataan. Veljesten Reinon ja Väinön mielestä pelaaminen on juuri kivointa perhesählyssä.  Reino ja Väinö olivat tällä kertaa äidin kanssa pelaamassa. Konsta 3-vuotta tosin toteaa, että kivointa on pyörittäminen. Liekö Konsta tarkoittaa kikkailua ja muiden harhauttelemista.
Perhesählyssä mukana olevat perheet ovat löytäneet harrastuksen joko netin kautta, tuttavien kertomina tai sen myötä, että koko muu suku jo pelaa salibandya.   
SB Vantaan Perhesählyn vetäjä Tarja Airaksinen ajautui toimintaan mukaan oman lapsen myötä. Nyt Tarjan ohjaamalla tunnilla viipottaa oma poika ja mies. Tarja on vetänyt perhesählyä noin vuoden ajan.
- Mukavinta on nähdä lasten ja aikuisten innostus. Ja tietysti on kivaa, että voimme harrastaa perheenä yhdessä, toteaa Tarja.
Perheliikunnalla on kysyntää
SB Vantaalla on järjestetty Perhesählyä vuodesta 2010 lähtien. Seurassa on ollut jo pidemmän aikaa Taaperojumppaa ja äiti-vauvajumppaa ja ne ovat olleet suosittuja. Näiden pohjalta syntyi idea myös perhesählyn järjestämisestä.
- Perhesählyryhmään voidaan ottaa 12-14 perhettä riippuen lapsimäärästä. Tällä hetkellä on mukana 13 perhettä, kertoo Tuula Rovamo SB Vantaan juniorivalmennuspäällikkö.
- Perhesählyä on markkinoitu suhteellisen vähän, koska tulijoita on riittänyt muutenkin jonoksi asti. Nyt onneksi saamme perustettua uuden ryhmän, kun vetäjäksi on saatu seurassa oppisopimuksella opiskeleva Eerika Svahn, iloitsee Tuula Rovamo.
Perhesählyä opasta voi tilata Salibandyliitosta, eeva [dot] welling [at] salibandy [dot] net (Eeva Welling), 09-45421413